Kruunuvuorenrannassa kaupunki ja saaristolaistunnelma kohtaavat

Kruunuvuorenrannasta on muodostumassa Helsingin saaristoalueen uusi urbaani satumaa. Paikka, jossa unelmien kaupunkitarinat toteutuvat. Odotetun asuinalueen viehätys perustuu kahden kovin erilaisen miljöön täydelliseen tasapainoon – täällä asutaan nostalgisen saaristolaistunnelman ympäröimänä, mutta myös kantakaupungin huvitusten ja palveluiden lähellä.

Kruunuvuorenrannasta rakennetaan merellinen, korkeatasoinen asuinalue noin 13 000 asukkaalle. Samalla uudesta kaupunginosasta tulee yksi Helsingin näkyvimmistä merellisistä julkisivuista. Täällä asutaan satumaisten luontoalueiden ja merellisten maisemien ympäröimänä, kuitenkin lähellä kaikkia kantakaupungin palveluita. Monipuoliset ulkoilumaastot avautuvat eteen lähes kotiovelta laajoine puistoalueineen ja kallioisine rantoineen.

Kaupunkiasumisen unelma muuttuu pian todeksi

Skanskan ensimmäiset Kruunuvuoren alueen kodit ovat nyt rakenteilla ja seuraavat vaiheet jo suunnitteilla.  Alueelle on tulossa noin 600 uutta asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. 

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja Skanska järjestivät suunnittelukilpailun Kruunuvuoren asemakaavatyön pohjaksi. Kilpailun osallistujista valittiin voittajaksi Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:n suunnitelma. Voittaneessa ehdotuksessa alue on jaettu neljään osa-alueeseen: rantakortteleihin, keskuskortteliin, puutarhakortteleihin sekä kalliokortteleihin. Jokaiselle osa-alueelle on luotu oma teemansa ja tunnistettava identiteetti. Näin kokonaisuudesta tulee hyvin monipuolinen ja persoonallinen – tällaista tunnelmaa ei muualta Helsingistä löydy.

Lisätietoa Kruunuvuorenrannasta löydät Helsingin kaupungin sivuilta!

Kruunuvuorenrannassa näet Helsingin uudessa valossa

Valotaide on tärkeä osa Kruunuvuorenrannan ilmettä ja alueen suunnittelua. Uusien kotitalojen pihoihin, julkisivuihin sekä kotikaduille toteutetaan erilaisia valotaideteoksia, niin isoja kuin pienempiä. Alueen luontoon ja maisemiin on myös sijoitettu erilaisia teoksia, jotka värittävät iltaisin meren ympäröimät luontomaisemat satumaisen hehkuviksi – tunnetuin Kruunuvuorenrannan maisemateoksista on kansainvälisiäkin palkintoja voittanut Öljysäiliö 468. 

Valotaiteen ansiosta Kruunuvuorenrannassa vallitsee omanlainen tunnelma, kun horisontissa siintävät kantakaupungin valot ja kotikulmilla hehkuvat tutut valoteokset. Kruunuvuorenranta tuleekin tunnetuksi nimenomaan valon kaupunginosana, jonka välke ja tuike näkyy aina vastarannalle asti. 

Vahvat luontoarvot ohjaavat sekä elämää että energiantuotantoa 

Kruunuvuorenrannassa luonto ja meri ovat läsnä vuoden jokaisena päivänä. Siksi rakentamisessa panostetaan ympäristötehokkaisiin ratkaisuihin, jotka kunnioittavat alueen luonnonläheistä tunnelmaa.

Kruunuvuorenrannan kallioluoliin suunnitellaan lajissaan maailman ensimmäistä energian kausivarastoa. Helen ja Skanska selvittävät jättimäisen lämpöenergian kausivaraston toteuttamista Helsingin Kruunuvuoren alla sijaitseviin vanhoihin kallioluoliin. Vastaavaa ratkaisua ei tiettävästi ole toteutettu muualla maailmassa. 

Suunnitellun energian kausivaraston kapasiteetti riittäisi kattamaan jopa kolmanneksen koko Kruunuvuorenrannan alueen lämmitysenergiantarpeesta. Koska lämmitysmuoto hyödyntäisi muun muassa auringon lämmittämää merivettä, olisi se myös ekologisempi vaihtoehto alueen kotien lämmönsäätelyyn. Voit lukea suunnitelmasta lisää tästä

Nopeasti keskustaan

Nyt kulku keskustaan sujuu bussilla tai omalla autolla. Tulevaisuudessa raitiovaunu vie Kruunusiltoja pitkin 15 minuutissa Helsingin keskustaan ja kaikkien palveluiden ääreen. Kruunuvuorenrannassa on avattu myös kaksi elintarvikemyymälää.

JT-Linen liikennöimä Amiraali-lautta liikennöi Kruunuvuorenrannasta Helsingin keskustaan Meritullintorille. Lautta liikennöi kesäisin kaikkina päivinä ja talvisin arkisin. Matka-aika on noin 20 minuuttia ja lautan vuoroväli noin 50 minuuttia.

Lue lisää Kruunusilloista

Taloyhtiöt

Esittelyitä alueella