Taloudellista joustoa tähän hetkeen

Asumiseen uppoaa useimmilta suomalaisilta suurin osa tuloista. BoKlok ja S-Pankki ryhtyivät ratkomaan yhtälöä, jolla kukkaroon jää asumiskustannusten jälkeen enemmän rahaa elämiseen.

Teksti Maria Rautio Kuva Heli Hirvelä

Riemu uudesta kodista jää lyhyeen, jos arki onkin yllättäen kituuttelua raha-asioiden kanssa. BoKlok syntyi ratkaisuksi juuri tähän ongelmaan. Konseptin lähtökohtana on yhdistää kohtuulliset asumiskustannukset ja tarkkaan mietityt neliöt. Kun tähän liitetään S-Pankin tarjoama uusi pitkä asuntolaina, johon voi neuvotella jopa 45  vuoden maksuajan, oma kaunis koti tulee mahdolliseksi yhä useammalle. Ensimmäisenä lainaratkaisua tarjotaan Skanskan BoKlok-koteihin Keravalla.

- Suomalaisiin on jo äidinmaidossa iskostettu ajatus, että velattomuus on hyve.  Halusimme kuitenkin ravistella tätä ajattelutapaa. Tietyissä elämäntilanteissa, kuten  ruuhkavuosien aikaan, raha-asioissa tarvitaan joustoa. Sen mahdollistaa pienempi  kuukausittainen lainan takaisinmaksuerä. Toki pitkällä laina-ajalla kokonaiskustannukset kasvavat, mutta yhä useammin ihmiset haluavat elää tässä  hetkessä sit kun -elämän sijaan hieman isommasta hintalapusta huolimatta, S-Pankin kehityspäällikkö Päivi Huttunen sanoo.

Lainasopimus joustaa eri elämäntilanteissa, sillä lainan takaisinmaksun kuukausierän suuruutta voi muuttaa laina-aikana  joustavasti. Lainan alkuun on lisäksi mahdollista saada 2–5 vuoden lyhennysvapaa.

Yhtiölainaan seitsemän vuoden lyhennysvapaa

BoKlokin yhteistyö S-Pankin kanssa  sisältää pitkän asuntolainan lisäksi rahoituspaketin seitsemän vuoden lyhennysvapaan yhtiölainaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asunnon ostaja maksaa pienimmillään asunnon velattomasta hinnasta vain 40 prosenttia ja jättää loput  yhtiölainaksi, jonka lainasumman lyhentämisen hän aloittaa vasta seitsemän vuoden kuluttua taloyhtiön valmistumisesta. Näin tarjoutuu aikaa lyhentää omaa asuntolainaa alta pois suuremmilla kuukausierillä.

Lue lisää pitkästä asuntolainasta »

Tutustu Keravan Sepänpihan BoKlok-koteihin »