”Onhan se varallisuus toki kasvanut”

Tiina Roschier on tehnyt asuntokauppoja perheen tarpeiden mukaan, mutta ne ovat myös tuottaneet vuosien varrella.

Tiina Roschierin ura omistusasujana alkoi Helsingin Lauttasaaresta vuonna 1982, kun hän vasta naimisiin menneenä osti yhteisen kodin miehensä kanssa. Lauttasaareen hän on myös päätynyt takaisin yli 30 vuoden ja monien vaiheiden jälkeen.

”Kuusi kertaa olemme vaihtaneet kotia. Ensin kerrostaloon Espoon Haukilahteen, sitten Mankkaalle paritaloon, takaisin Haukilahteen ensin paritaloon ja sitten vielä omakotitaloon. Sieltä muutimme vuodeksi asumaan vuokralle ja sitten nykyiseen uuteen kerrostaloasuntoon Lauttasaaressa”, Roschier listaa.

Vaihtojen ajurina ovat Roschierin mukaan olleet perheen tarpeet: toive suuremmasta asunnosta, oma piha, lapsille omat huoneet… Nyt kun kaksi poikaa ovat jo aikuisia ja omillaan, tarpeet ovat erilaisia.

”Halusimme helppoa asumista, ei pihatöitä eikä remontteja. Toisaalta meillä oli sellaisia kriteerejä kuten parveke, terassi ja takka, joita vanhoista asunnoista ei löydä. Uusissa asunnoissa oli myös paljon isompi valinnanvara pohjaratkaisuissa ja pystyi vaikuttamaan niihin asioihin, mitä halusi.”

Vaikka Roschierin perheen asuntokauppoja ei ole ajateltu sijoitusmielessä, perheen asuntovarallisuus on kuitenkin karttunut vuosikymmenten mittaan.

”Jälkeenpäin olemme todenneet, että olemme tehneet ihan hyviä kauppoja. Jos vertaa 40 neliön vanhaa asuntoa uuteen 140 neliön asuntoon Lauttasaaressa, niin onhan se varallisuus toki kasvanut. Lainaa meillä on jäljellä vähän.”

Asuntokauppojen onnistumiseen on Roschierin arvion mukaan vaikuttanut esimerkiksi se, että he ovat pysytelleet hyvämaineisilla alueilla, missä asunnot ovat säilyttäneet arvonsa.

”Totta kai olemme myös pyrkineet tutkimaan, ettei tule ostettua mitään pommia tai virheellistä asuntoa. Ja että kohde on oikein hinnoiteltu.”

Roschierit ovat myös tukeneet lastensa ensiasuntojen hankintaa, kuten heidän omat vanhempansa aikanaan tukivat nuortaparia. Varsinaiseksi asuntosijoittajaksi Tiina Roschier ei kuitenkaan vielä ole ryhtynyt.

”Tietysti nyt kun korot ovat nollassa, voisi olla ihan fiksua ottaa lainaa asuntosijoittamiseen. Kyllä asuntosijoittaminen on vaikuttanut ihan järkevältä. Siitä tulee se kuukausittainen kassavirta ja asuntojen hinnat ovat kehittyneet hyvin, ainakin jos Helsinkiä ajattelee.”