Entä jos hankkisi sijoituskolmion?

Sijoitusasunnon kooksi on muitakin vaihtoehtoja kuin se perinteinen yksiö. Eri asuntotyypeillä on omat hyvät puolensa.

Useimmille sijoitusasuntoa harkitseville tulee ensimmäisenä mieleen yksiön hankinta.

”Itse edustan sitä koulukuntaa, että yksiö on tuottavin. Se on edullisempi ostaa ja hoitovastikkeetkin määräytyvät pinta-alaperusteisesti. Mutta ei nyt mitään seitsemän neliön yksiötä vaan sellainen, joka on yhdelle mukava asua”, sanoo Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Yksiössä on kuitenkin omat huonot puolensa. Vuokralaiset vaihtuvat useammin kuin muissa huoneistotyypeissä, koska yksiö harvoin on kenenkään loppuiän unelma-asunto. Hyviä yksiöitä on myös tarjolla markkinoilla vähemmän kuin kysyntää ja niiden neliöhinnat ovat muutenkin kovemmat kuin isompien asuntojen.

Pääkaupunkiseudulla yksiöiden vuokrapyyntöhaitari on laaja, alle 600 eurosta jopa 900 euroon. Jo vuokratuissa asunnoissa keskihintataso on Tilastokeskuksen mukaan matalampi: se vaihtelee Helsingin eri alueilla 17 eurosta 23 euroon asuntoneliötä kohti.

Yhtä laaja on myös yksiöiden hintakirjo. Helsingin keskustan vanhan yksiön 180 000 euron hinnalla voi saada uuden asunnon esimerkiksi Vantaalta hyvien yhteyksien ääreltä.

Koro-Kanervan mukaan toinen iso sijoittajakoulukunta on ”noin 40 neliön kaksion ystävät”. Kaksioon mahtuu pariskunta, joka pystyy maksamaan isompaa vuokraa ja on usein myös pitkäaikaisempi vuokralainen.

Kaikkiaan vuokramarkkinoilla pätee laki, jonka mukaan asunnon huoneluku vaikuttaa enemmän vuokraan kuin neliömäärä.

”65 neliön kaksiosta saa suunnilleen saman vuokran kuin 45 neliön kaksiosta. 64 neliön kolmio on todennäköisesti tuottoisampi kuin 65 neliön kaksio”, suhteuttaa Skanskan aluemyyntijohtaja Markku Koivu.

Kasvava uusi ryhmä asuntosijoitusmarkkinoilla ovat vuokranantajat, joilla on kaksiota isompi asunto.

”Jos kyseessä on opiskelupaikkakunta ja yksiöistä on pulaa, kimppakämpästä voi saada yksiötä paremman tuoton”, tietää Koro-Kanerva.

Tämä toimii, jos verrataan vaikkapa kahta 32 neliön yksiötä ja 64 neliön kolmiota, jonka jokaisen huoneen voi vuokrata erikseen. Yksiöstä voi saada esimerkiksi 600 euroa ja kolmion huoneista 450 euroa eli yhteensä 1350 euroa. Lisäksi kolmion neliöhinta on edullisempi, jos asunnot muuten ovat vastaavat.

Kimppakämpän vuokraaja joutuu pohtimaan normaalia tarkemmin sitä, millaisen vuokrasopimuksen tekee. Vuokranantajat ry on tehnyt tätä pohdintaa varten oman oppaan. Siinä esitellään kolmenlaisia vuokrausmalleja: kaikille yhteisvastuullinen vuokrasopimus, jokaiselle vuokralaiselle oma sopimus ja yksi päävuokralainen sekä alivuokralaiset.

”Yhteisvastuu ei toimi silloin, jos vuokralaisten joukossa on yleisen asumistuen saajia, koska malli ei sovi heille. Jos kaikilla on oma vuokrasopimuksensa, syntyy riskitilanne silloin jos joku lähtee”, Koro-Kanerva kertoo.

Ammattilaiset suosittelevat kimppakämppiä

Etenkin Helsingin yksiöt ovat jo kallistuneet niin rajusti, että asuntosijoittajien kannattaa harkita suurempia asuntokokoja. Näin neuvoo Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtinen Helsingin Sanomissa. Lahtisen mukaan on mahdollista, että isommasta asunnosta saa sijoitetulle pääomalle paremman tuoton.

Myös Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna on havainnut, että ammattisijoittajat ovat siirtymässä kolmioihin ja sitä suurempiin asuntokokoihin. Näitä vuokrataan kimppakämpiksi etenkin opiskelijoille mutta myös työssäkäyville.