20
vapaana

Helsingin Regina

40 asuntoa | 2 - 4h

Ota yhteyttä
Helsingin Regina

Urbaanisti kantakaupungissa

Hermanniin on arkkitehtikilpailun tuloksena syntynyt uusi, urbaani ja idyllinen kaupunkimiljöö, jonka vahvuuksia ovat vihreys, hyvät lähipalvelut ja toimivat liikenneyhteydet.

Urbaanisti kantakaupungissa

Helsingin Regina sijaitsee kantakaupungissa polkupyörämatkan päässä keskustasta. Etelä-Hermanniin on arkkitehtikilpailun tuloksena syntynyt uusi, urbaani ja idyllinen kaupunginosa, jonka vahvuuksia ovat vihreys, hyvät lähipalvelut ja toimivat liikenneyhteydet. Erilainen arkkitehtuuri tuo alueelle ainutlaatuisen tunnelman, johon on helppo ihastua.

Etelä-Hermannin suosio jatkuu

Etelä-Hermanniin on noussut muutamassa vuodessa kokonainen kaupunginosa. Reginan kodit ovat nuorekkaita, arkkitehtonisesti mielenkiintoisia ja pohjaratkaisuiltaan erilaisiin tarpeisiin mukautuvia. Regina oli helsinkiläinen elokuvateatteri vuosina 1929-1933. Parhaaseen elokuvien kulta-aikaan leffateattereita oli ympäri kaupunkia. Niin myös läheisellä Hämeentiellä. As. Oy Helsingin Regina on saanut innoituksen nimeensä juuri elokuvateatteri Reginasta.

Näköalasauna ja/tai oma sauna

Arkkitehdit Sarlin + Sopanen Oy:n suunnittelema Regina on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen ja monitasoinen: talossa on kaksi porraskäytävää, joista toinen on 7- ja toinen 5-kerroksinen. Ylimmässä kerroksessa on taloyhtiön sauna ja suuri parveke, josta näkee kauas. Valitsitpa oman saunan tai taloyhtiön saunavuoron, voit vilvoitella leppoisissa tunnelmissa suojaisalla parvekkeella. Yläkerroksista on näkymät Kalasataman ja merenlahden suuntaan. Ensimmäisen kerroksen erikoisuutena ovat vehreät asuntopihat, jotka tuovat lisää vihreyttä pihapiiriin.

Pyörällä keskustaan

Koti melkein keskustassa on haave, josta saattaa vain uneksia. Regina on sellainen koti. Puolitoista kilometriä Hakaniemen torille ja kolme rautatieasemalle on matka, joka taittuu sujuvasti pyörällä tai kävellen. Myös julkinen liikenne toimii. Bussit kulkevat Hämeentietä aamusta yömyöhään ja lähellä sijaitsevat Kalasataman ja Sörnäisten metroasemat. Läheltä löytyvät myös merihenkiset ja luonnonläheiset lenkkipolut.
Reginan 21 vuokrattavaa autopaikkaa sijaitsevat pääosin pysäköintihallissa.

Tutustu tästä nettiesitteeseen »
 

Ota yhteyttä

Asuinalue

  • Päiväkoti: 130 m
  • Koulu: 400 m
  • Lähikauppa: 400 m
  • Metroasema: 630 m
  • Pankki: 150 m
  • Musiikkiteatteri: 150 m

 

  • Posti: 400 m
  • Apteekki: 400 m
  • Terveysasema: 1,1 km
  • Hakaniemi: 1,5 km
  • Rautatieasema: 3 km

Jos haluat lisätietoja kohteesta, ota yhteyttä

  • Tom Keränen Tom Keränen
    +358 20 719 2015
    Lähetä sähköposti »
  • Raija Lönnroth Raija Lönnroth
    +358 20 690 571
    Lähetä sähköposti »
  • Eila Paani Eila Paani
    +358 20 719 2264
    Lähetä sähköposti »
  • Mikko Parviainen Mikko Parviainen
    +358 20 719 2348
    Lähetä sähköposti »
  • Kirsi-Marja Schwartz Kirsi-Marja Schwartz
    +358 20 719 2364
    Lähetä sähköposti »

Skanska Kodit

Pääkaupunkiseudun asuntomyynti
0800 162 162
Ota yhteyttä sähköpostitse »

Osoite
Paciuksenkatu 25
00270 Helsinki
Asuntomyyntimme paikalliset yhteystiedot »